Lankaa lampaanvillasta
Sen enempää iso-tummun perintörukin kuntoa tai tominta-periaatetta tutkimatta ilmoitin, että lankaa tällä vielä joku päivä tehdään. Mikäs jottei, kun kaikki osatkin ovat tallella ja suurinpiirtein vielä yksinä kappaleina? No, eihän se sitten ihan niin yksinkertaista lopen ollutkaan...
Ennen muiden huoltotoimenpiteiden aloittamista päätin vaihtaa kiiltävän mustan Miranol-pinnan hiukan pehmeämpään helmen harmaaseen sävyyn (erittäin olennainen seikka laitteen toimivuuden kannalta). =) Rukki oli ollut alun perin sininen, kuten useat aikalaisensa. Sinisen ja mustan välistä löytyi vielä valkoinen maalikerros, jonka värisenä äitini muistelikin ensimmäisen kerran rukin tavanneensa.
Maalaus-operaation taustalla pyörittelin Youtubesta löytyviä (spinning wheel) kehräys- ja rukinhuolto-videoita, joista saikin melko kattavat ohjeistukset jatkoa silmällä pitäen.
Vaikka rukki onkin tätä nykyä useinmiten koriste-esine, on se alunperin kehitetty kehruukoneeksi ja kuten mikä tahansa kone, tarvii se (ainakin käytössä ollessaan) säännöllistä huoltoa. Kaikkien liikkuvien osien yhtymäkohdat tulee rasvata huolellisesti. Puu puuta vasten-liitoksiin paras voiteluaine on parafiini (kynttilä) ja metalliosien liikkuvuus säilytetään voitelemalla liitokset öljyllä. Itse käytin saksien ja hiustenleikkuu-koneiden mukana tulleita voiteluöljyjä jotka lisäsivät selkeästi käyttämättä olleiden osien liikkuvuutta.
Osa kuivahtaneista ja murtuneista nahka-osista vaihtui myös uusiin, nahkanyöriä löytyi pienen etsinnän jälkeen paikallisen suutarin varastosta.
Rukin siivestä puuttui myös muutamia ohjarikoukkuja, jotka korvasin 1,5mm nauloista taittelemillani vara-osilla.
Viimeinen hankinta ennen H-hetkeä oli paikalliselta neuvonta-asemalta ostamani perinteisesti kangaspuiden polkimissa käytetty pellavalanka, josta valmistin vetohihnat vauhtipyörän ja siiven/puolan välille.
Ilta oli jo kääntynyt yöksi ennen kun sain kaikki osaset paikalleen ja pääsin testaamaan rukin toimintaa. Vielä tarvittaisiin hienosäätöä linjauksiin ja vetohihnojen kireyksiin ennen kuin laite toimisi moittettomasti tai edes välttävästi. Olihan olemassa nyös sellainen mahdollisuus, ettei kyseinen kapistus enää lainkaan taipuisi alkuperäiseen toimeensa.
Mutta niinhän siinä sitten kävi, että vielä ennen yöpuulle kaatumista hain pihakammarista pari nyttystä karstaamaani lampaanvillaa ja muutaman tovin kuluttua puolalle alkoi kiertyä jotain langan tapaista. Kierrettä tuotokseen tuntui kehittyvän hiukan enemmän kuin olisi tarvittu ja paksuuskin vaihteli siinä määrin, että oikean puikkokoon löytäminen tälle ensimmäiselle katastrofilanka-yritelmälle tulisi olemaan vähintäänkin haastavaa.
Tarina ei kerro, valmistuuko käyttökelpoista lankaa koskaan tarpeeksi edes pikkuvauvan töppösiä varten. Varmaa kuitenkin on, että matkaa kehruumestariksi löytyy allekirjoitteneelta vielä kilometri jos toinenkin poljettavaksi.
Oliskohan huovuttaminen sittenkin enemmän mun juttu? =)
Ennen muiden huoltotoimenpiteiden aloittamista päätin vaihtaa kiiltävän mustan Miranol-pinnan hiukan pehmeämpään helmen harmaaseen sävyyn (erittäin olennainen seikka laitteen toimivuuden kannalta). =) Rukki oli ollut alun perin sininen, kuten useat aikalaisensa. Sinisen ja mustan välistä löytyi vielä valkoinen maalikerros, jonka värisenä äitini muistelikin ensimmäisen kerran rukin tavanneensa.
Maalaus-operaation taustalla pyörittelin Youtubesta löytyviä (spinning wheel) kehräys- ja rukinhuolto-videoita, joista saikin melko kattavat ohjeistukset jatkoa silmällä pitäen.
Vaikka rukki onkin tätä nykyä useinmiten koriste-esine, on se alunperin kehitetty kehruukoneeksi ja kuten mikä tahansa kone, tarvii se (ainakin käytössä ollessaan) säännöllistä huoltoa. Kaikkien liikkuvien osien yhtymäkohdat tulee rasvata huolellisesti. Puu puuta vasten-liitoksiin paras voiteluaine on parafiini (kynttilä) ja metalliosien liikkuvuus säilytetään voitelemalla liitokset öljyllä. Itse käytin saksien ja hiustenleikkuu-koneiden mukana tulleita voiteluöljyjä jotka lisäsivät selkeästi käyttämättä olleiden osien liikkuvuutta.
Osa kuivahtaneista ja murtuneista nahka-osista vaihtui myös uusiin, nahkanyöriä löytyi pienen etsinnän jälkeen paikallisen suutarin varastosta.
Rukin siivestä puuttui myös muutamia ohjarikoukkuja, jotka korvasin 1,5mm nauloista taittelemillani vara-osilla.
Viimeinen hankinta ennen H-hetkeä oli paikalliselta neuvonta-asemalta ostamani perinteisesti kangaspuiden polkimissa käytetty pellavalanka, josta valmistin vetohihnat vauhtipyörän ja siiven/puolan välille.
Ilta oli jo kääntynyt yöksi ennen kun sain kaikki osaset paikalleen ja pääsin testaamaan rukin toimintaa. Vielä tarvittaisiin hienosäätöä linjauksiin ja vetohihnojen kireyksiin ennen kuin laite toimisi moittettomasti tai edes välttävästi. Olihan olemassa nyös sellainen mahdollisuus, ettei kyseinen kapistus enää lainkaan taipuisi alkuperäiseen toimeensa.
Mutta niinhän siinä sitten kävi, että vielä ennen yöpuulle kaatumista hain pihakammarista pari nyttystä karstaamaani lampaanvillaa ja muutaman tovin kuluttua puolalle alkoi kiertyä jotain langan tapaista. Kierrettä tuotokseen tuntui kehittyvän hiukan enemmän kuin olisi tarvittu ja paksuuskin vaihteli siinä määrin, että oikean puikkokoon löytäminen tälle ensimmäiselle katastrofilanka-yritelmälle tulisi olemaan vähintäänkin haastavaa.
Tarina ei kerro, valmistuuko käyttökelpoista lankaa koskaan tarpeeksi edes pikkuvauvan töppösiä varten. Varmaa kuitenkin on, että matkaa kehruumestariksi löytyy allekirjoitteneelta vielä kilometri jos toinenkin poljettavaksi.
Oliskohan huovuttaminen sittenkin enemmän mun juttu? =)
Kommentit
Olisi ihana lukea lisää sinun kokemuksista keräyksessä. Toivottavasti piakkoin taas kokeilet kehräystä ja jalat ilot ja hämmennyksety kanssamme.