Vuorikosken Mylly

Monena syksynä olen lainannut äidin vanhaa Mehu-Maijaa ja keitellyt viinimarjoista, omenista ja muista puutarhan antimista sekamehua, mutta tänä vuonna päätin kehitellä jotain hiukan erilaista. Hetken selailtuani netistä löytyviä reseptejä ja säilöntäohjeita päätin laittaa koneen kiinni ja säveltää jotain omasta päästäni. Viinimarjat saivat lähtöpassit kotiväen pakastimeen, omenasato sen sijaan päätyi jatkojalostukseen W.H:n kokeelliseen keittiöön. "Valkoinen kuulas" ei ole lainkaan suositeltavin lajike marmeladin valmistukseen vähäisen hapokkuutensa ja pektiinipitoisuutensa vuoksi (heikosti hyytelöityvä), mutta en antanut sen lannistaa, vaan kävin tarmokkaasti toimeen.    Kaksi ämpärillistä omenoita huuhdeltiin pesualtaassa, jonka jälkeen ne paloiteltiin kuorineen ja siemenkotineen reippaan kokoisiksi lohkoiksi. Sienemenet antavat keitettäessä marmeladille herkullisen mantelimaisen maun. Lohkot laitettiin vesitilkan kanssa teräskattila...

Mikä olisikaan sen herkullisempi löytö viherpeukalolle, kuin vanha umpeen kasvanut puutarha kiinnostavine kasveineen ja hedelmäpuineen. Odotukset olivat meilläkin korkealla, kun lumen pinta alkoi laskea ensimmäisenä keväänä talon oston jälkeen ja kasvit alkoivat ilmestyä esiin. Todellisuus valkeni kuitenkin hyvin nopeasti; vanhoja pelastettavissa olevia perennoja löytyi kuin löytyikin jonkin verran, mutta "hedelmäpuut" rajoittuivat komeen punaiseen viinimarjapensaaseen! =)    Parin ensimmäisen kesän aikana keskityttiin pääasiassa pihan kulkuväylien ja rakenteen muokkaamiseen, samalla olemassa olevat kasvit löysivät uudet paikkansa. Kolmantena kesänä oli hyötypuutarhan vuoro, jonka lajikkeet valikoituivat lähinnä marjojensa ja hedelmiensä maun perusteella. Lisäksi toiveena oli, ettei ensimmäistä satoa tarvitsisi odotella eläkepäiviin saakka. Nyt kolme vuotta myöhemmin päästään jo maistelemaan monenmoista he...

Sen enempää iso-tummun perintörukin kuntoa tai tominta-periaatetta tutkimatta ilmoitin, että lankaa tällä vielä joku päivä tehdään. Mikäs jottei, kun kaikki osatkin ovat tallella ja suurinpiirtein vielä yksinä kappaleina? No, eihän se sitten ihan niin yksinkertaista lopen ollutkaan... Ennen muiden huoltotoimenpiteiden aloittamista päätin vaihtaa kiiltävän mustan Miranol-pinnan hiukan pehmeämpään helmen harmaaseen sävyyn (erittäin olennainen seikka laitteen toimivuuden kannalta). =) Rukki oli ollut alun perin sininen, kuten useat aikalaisensa. Sinisen ja mustan välistä löytyi vielä valkoinen maalikerros, jonka värisenä äitini muistelikin ensimmäisen kerran rukin tavanneensa. Maalaus-operaation taustalla pyörittelin Youtubesta löytyviä (spinning wheel) kehräys- ja rukinhuolto-videoita, joista saikin melko kattavat ohjeistukset jatkoa silmällä pitäen. Vaikka rukki onkin tätä nykyä useinmiten koriste-esine, on se alunperin kehitetty kehruukoneeksi ja kuten...

Toissa lauantaina oli lämmin päivä ja olotila laiskan puoleinen, niinpä oikaisin itseni pienille nokka-unille. Muutamaa hetkeä myöhemmin havahduin raollaan olleen terassioven kautta kuuluviin ääniin. Naapurin lampaista se nuorempi ja heleä-äänisempi Bianca määkyi lohduttomasta taukoamatta. Tietämätön olisi voinut luulla että jotain pahaa oli tapahtunut, mutta minä arvasin oitis mistä oli kysymys... Tarina alkoi oikeastaan jo viime keväänä kun naapuritontin nurkalla kököttänyt kompostilaatikko siirrettiin pois sijoiltaan ja korviini kantautui sahaamisen ja vasaroinnin ääniä. Ihan tarkkaan en pihan perällä rehottavien pihlaja-angervojen läpi nähnyt mitä oikein oli tekeillä. Seuraavana aamuna hämmästys oli todellakin suuri, kun töihin lähtiessäni minut säikäytti selkäni takaa kuuluva käheä määkäisy ja kun käännyin katsomaan, angervopuskasta kurkisti valkoisen Suomenlampaan lampaan pää! Se oli minun ja Miskan ensi tapaaminen...