Uusi ilme makuuhuoneeseen
Kesäloma on rentoutumisen ohella otollista aikaa saattaa loppuun rästiprojekteja. Niipä minäkin tartuin heti vapaiden alkumetreillä liisteriharjaan ja toimitin loppuun vuosi sitten kesken jääneen yläkerran makuuhuoneen remontin. Hikistä äheltämistähän se oli näillä helteillä, mutta niinkuin wanha kansa aina sanoo, lopussa kiitos seisoo!
Koska tilat jatkuvat yhtenäisinä läpi koko talon, oli loogista jatkaa yläkerrassa samoilla pintamateriaaleilla. Halusin huoneeseen kuitenkin jotain pientä variaatiota, joten kaivoin esille jo aiemmin hankkimani Lexingtonin tyynynpäälliset, jotka antoivat idean hennon sinisestä aksenttiväristä.
Samassa rytäkässä verhonvihaaja päätti heittäytyä oikein villiksi ja ripustaa laskosverhon yläkerran ikkunaan; pieni myönnytys siltä varalta jos kaikkein valoisimpina kesä-öinä tahtoo hiukan pimentää. =)
Matalan huoneen "sängynpääty" löytyi pienen metsästämisen jälkeen; kultainen aurinkopeili sai hiukan hopeaa pintaansa ja kertaa nyt kauniisti huoneen lännen puoleisesta ikkunasta tulvivaa päivänvaloa, luoden samalla sängystä huoneen todellisen katseenvangitsijan.
Muutama monikäyttöinen kaluste antaa enemmän tilan tuntua ja toimivuutta, kuin täyteen tungettu kammari. Romukuntoinen talonpoikaistuoli löysi tiensä maaliverstaan kautta yläkerran boduaariin, jossa se palvelee nyt sekä istuimena, että ylimääräisenä laskutasona.
Pienet yksityiskohdat viimeistelevät harkitun kokonaisuuden.
Kerrostamalla erilaisia kuoseja samasta väriperheestä saavutetaan runsas, mutta samalla hyvin levollinen kokonaisuus. Vaikkakaan sinistä väriä ei ole käytetty lainkaan kiinteissä rakenteissa, uskallan väittää että vierailija vastaa kysytäessä käyneensä sinisessä makuukammarissa.

Kommentit
Anonyymi karkkihiiri, I know where your candy is hidden...