Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2010.

Willan sisätilojen remontti

Kuva
Suloinen pikkutaloni oli seisonut muutamia vuosia tyhjillään, eikä lähtötilanne ollut todellakaan mikään helmi, mutta minä näin talossa paljon enemmän potentiaalia kuin lähipiiri osasi kuvitellakaan. Asukas menneiltä ajoilta poseraa paikalla, josta nykyisin noustaan kierreportaita pitkin yläkerran makuuhuoneeseen. Kun eteistilan lämpöeristys ja ulko-ovien uusiminen oli suoritettu, päästiin aiheeseen joka minua remontoinnissa kiinnosti kaikkein eniten; pintamateriaalien ja värien valintaan. Peruskunnostuksen yhteydessä oli alakertaan lisätty puolipaneli, joka viitteillään 80-lukuun aiheutti ristiriitaisia tunteita. Valkoiseksi maalatun lasikuitutapetin kohtalo sen sijaan oli hyvin helppo ratkaista; roskalavalle ja äkkiä! Vanhat kuitulevy-seinät olivat pienen tasoituksen jälkeen käyttökelpoisessa kunnossa ja puolipanelitkin saivat luvan jäädä, tosin uuden koristelistan ja maalikerroksen ehostamina. Kuumia aaltoja maalikaupassa Värivalinnat osottautuivatkin lopulta...

Lämmin sää herätti puutarhan

Kuva
Muutama ihanan aurinkoinen päivä, välillä pikku sadekuuro ja kaikkialla viheriöi. Willan puutarhaa reunustavat tuomet sonnustautuivat valkoiseen juhla-asuunsa ja tuoksu on aivan huumaava. Myös muut alkukesän kukkijat nostivat jo värikkäät silmänsä kohti aurinkoa. Onneksi yöksi vähän viilenee, niin saamme nauttia kukkaloistosta hiukan pidempään. Puutarhan kokonais pinta-ala on 950 m2, joka jakautuu karkeasti jaoteltuna kahteen osioon. Talon pohjoispuolen takapihalle sijoittuvat parkkipaikat ja hyötypuutarha, josta löytyy erilaisten marjapensaiden ja hedelmäpuiden lisäksi myös liuta koristekasveja. Hyötypuutarhaan palaamme tarkemmin loppukesän säilöntävinkkien merkeissä. Lyhdyt opastavat puutarhaan Kivituhkalla päällystetty ja luonnonkivillä rajattu käytävä johtaa etupihalle, joka on suunniteltu rentoon oleiluun ja viihtymiseen runsaine istutuksineen, vesiaiheineen ja pergoloineen, unohtamatta tietenkään terassia johon aurinko osuu vielä i...

Rakkautta ensi silmäyksellä

Kuva
Meidän jokaisen tulee kai silloin tällöin muisteltua vuosien takaisia tapahtumia, asioita ja yhteensattumia jotka ovat vaikuttaneet elämämme kulkuun. Minun kohdallani jonkinasteiseksi käännekohdaksi voisi varmaankin määritellä ensimmäisen oman kodin hankkimisen kevättalvella 2005. Koskaan minkäänlaisen asumuksen omistamista todellisessa elämässä edes harkitsematon henkilö rakastui pikku mökkiinsä ensi silmäyksellä. Kaupat lyötiin lukkoon muutaman viikon jännittävän odotuksen jälkeen ja heti samana päivänä kun avaimet tipahtivat käteen, alkoivat myös mittavat kunnostustoimet sisätiloissa. Talon  rakenteet olivat hyvässä kunnossa, joten sain keskittyä pääasiassa pintojen uudistamiseen ja nostalgisen ilmeen palauttamiseen. Talo sai heti alkumetreillä hiukan leikilliseti työnimen Willa Hirvinen. Tontti on nimittäin nimeltään Hirvisen tila ja talon huikea 35 neliön pohjapinta-ala taas viittasi taas Willaan. Todellisuudessa tämän 67 vuotiaan kaunottaren ...